KARATE...

...eikö se mennyt pois muodista jo joskus 80-luvulla?

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ”karate”? Ehkä tiilien halkominen, Karate Kid, ottelukisat tai ilmaan lyöminen. Karate lajina pitää sisällään valtavan laajan tarjonnan sekä paljon erilaisia toteutuksia ja tavoitteita. Siksi ei kerro vielä paljon, jos joku kertoo harrastavansa karatea. Pitää tietää, minkälaisesta karatesta on kyse.

 

Yoshukanin juuret ovat Kokusai Butokukai Finlandissa, jossa harjoitellaan nimenomaan perinteistä karatea. Täten emme ole urheiluseura eikä meillä kilpailla. Harjoittelumme tavoite on oppilaan kokonaisvaltainen kehittyminen omista lähtökohdista käsin: hyvinvointi, kehontaidot, itsesuojelu, itseluottamus.

Karate ei ehkä maineensa puolesta ole 2020-luvun muodikkain hittilaji, mutta sillä voi olla nykyihmiselle hämmästyttävän paljon annettavaa. Oppilaamme ovat kertoneet löytäneensä karatesta muun muassa keskittymiskykyä, itsekuria, paremman kunnon, tehokkaan stressin lievittäjän, ihanan breikin arjen kiireistä, uusia ystäviä, toimivia itsepuolustusvalmiuksia, kehollisen hyvinvoinnin kokemuksen, uusia tapoja ajatella sekä sisua.

Kyse on siis budosta.

Budo on japania ja tarkoittaa vapaasti suomennettuna soturin tietä. Käsite on vanha ja merkitsi entisajan ihmiselle eri asiaa kuin nykypäivän länsimaalaiselle.

Karaten syntysijoilla Okinawalla fyysisten yhteenottojen vaara oli suurempi kuin nykyään, jolloin kamppailutaitojen hallitseminen samoin kuin rauhanomaisuus, eettisyys ja periaatteellisuus ratkaisivat usein ja useissa eri tilanteissa. Nykypäivänäkin edellä mainitut ovat tärkeitä, mutta fyysisten uhkien sijaan kohtaamme arjessamme yleensä eri tyyppistä kuormitusta. Se stressaa, huolestuttaa, pirstoo keskittymiskykyä, uuvuttaa monin eri tavoin. Nykypäivän budossa painopiste onkin yhtälailla terveyden ja hyvinvoinnin suojelussa kuin kokonaisvaltaisessa kehityksessä ja itsepuolustustaidoissa. Tämä kokonaisuus on moderni ”soturin tie”. Suojelemme itseämme ja toisiamme väkivallalta, edistämme omaa ja toisten hyvinvointia. Kohtelemme kaikkia tasavertaisesti ja kunnioituksella. Vanhan budon perinne ja etiikka elävät, sopeutuen nykypäivän olosuhteisiin.

Lisää harjoittamastamme karatesta voit lukea lisää Kokusai Butokukai Finlandin sivuilta.